”Meidän tehtävämme oli vain ihailla työn laatua”
Ikä ja ruoste olivat ehtineet puraista Göran ja Sirkka Koivuluoman kotitalon kattoa. Paikalle sattui onneksi Suomen Vesiremontin edustaja – nyt kotitaloa koristaa uusi, ryhdikäs peltikatto loppuelämäksi.

Oululaisella Koivuluoman pariskunnalla on vuonna 1988 rakennettu omakotitalo ja autotalli, joissa molemmissa oli alkuperäinen, sinkitty peltikatto. Vaikka katossa ei ollut vielä mitään suuria vaurioita, hilseilevä maali ja muutamat ruosteiset kohdat olivat saaneet katon ikävän näköiseksi. Vanha materiaali oli selvästi tullut tiensä päähän. Kattoremontti olikin ollut pariskunnan mielessä pidemmän aikaa.
– Olimme ehtineet jo miettiä katon uusimista, kun Suomen Vesiremontin edustaja sattui sopivasti paikalle, Koivuluomat kertovat. – Ajattelimme, että on parempi hoitaa remontti ajoissa ennen suurempia ongelmia.
Koivuluomat hyödynsivät kotitalousvähennyksen
Suomen Vesiremontin edustaja mittasi sekä talon että autotallin katon ja laski pariskunnalle saman tien tarjouksen uudesta peltikatosta. Hetken harkittuaan he totesivat tarjouksen asialliseksi ja päättivät ryhtyä remonttiin.
– Saimme pankista edullisen lainan ja kun vuoden 2024 kotitalousvähennyskin oli vielä voimassa, päätimme tarttua tilaisuuteen, Koivuluomat kertovat.
Tarjouspyynnöstä ei kulunut kuin kuukausi, kun asentajat saapuivat paikalle. Pariskunta myöntää olleensa hieman huolissaan remontin ajankohdasta, sillä työt tehtiin keskellä kylmää ja pimeää marraskuuta.
– Mutta meille vakuutettiin, että kattoremontti onnistuu hyvin myös talvella, eikä siitä koituisi ongelmia.

Sujuva ja huoleton remontti
Koska taloon oli asennettu uudet vesikourut vain pari vuotta sitten, ne päätettiin irrottaa asentajien toimesta varovasti ja säästää remontissa. Tämän jälkeen vanha katto purettiin, lahovauriot korjattiin uudella puulla ja uusi peltikatto, lumiesteet sekä kattoturvatuotteet asennettiin huolellisesti. Ruostuneet pellit hoidettiin pois, työmaa siivottiin ja rännit asennettiin takaisin paikoilleen remontin päätteeksi.
– Meidän tehtävämme oli vain katsella ja ihailla työn laatua, Koivuluomat naurahtavat. – Huolehdimme, että sähköä oli tarpeeksi asentajien käyttöön.
Remontti sujui suunnitellusti, eikä matkan varrella ilmennyt odottamattomia ongelmia. Remontin yhteydessä katon toimivuutta hienosäädettiin: kellarin tuuletusputki, joka oli aiemmin päättynyt välikatolle, vedettiin nyt vesikatolle asti. Savupiippu tiivistettiin aluskatteeseen saakka huolellisesti.
– Tämä meni niin hyvin että hämmästeltiin. Nyt meillä on uusi katto ja kunnolliset lumiesteet, tyytyväinen pariskunta kertoo.
Kattoremontti mielessä? Pyydä Suomen Vesiremontin edustaja paikalle! Teemme kattavan tarjouksen teidänkin taloonne.